Maussa on sen voima

Historia                                                                                                 >> takaisin etusivulle

Ahti Rönkä toimi vuosikymmenet Oulussa OTK liha 3:sessa ja E- Osuusteurastamon palveluksessa. Teurastamoiden lopetettua toimintansa v. 1981, jäi Ahti Rönkä työttömäksi. Rönkällä oli Kellossa 120 parsipaikan navetta, jossa hän oli aloittanut poikiensa kanssa teurasvasikoiden välitystoiminnan. Vasikkavälitystä hoidettiin päätoimisesti muutama vuosi, mutta samalla Ahti kypsytteli ideaansa oman teurastamon perustamisesta. Samalla hän pani merkille, että Oulun ja Rovaniemen väliltä puuttui kokonaan teurastamo-lihanjalostamo. Kemi osoittautui hyväksi paikaksi myös viennillisesti Ruotsin läheisyyden vuoksi. Kemin kaupungin kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen Vilmilän teollisuusalueelle nousikin rivakasti ajanmukainen teurastamo ja toiminta alkoi syksyllä 1984.

1984

Teurastamo Kemiin
Uuteen teurastamoon tulee neliöitä 1060 ja tilavuutta 4240 kuutiota. Tuotantolaitokseen tulee teurastus- lihanleikkaus- ja paloittelutoimintaa, tähtäimessä ovat myös lihajalosteet. Liha markkinoidaan alueen vähittäiskauppoihin sekä muille lihanjalostusyrityksille. Myös vanhat asiakassuhteet Helsinkiin säilytetään. Teuraat hankitaan Oulun pohjoispuoliselta alueelta. Uuden yrityksen mukaantulo osuusteurastamojen hallitsemille teuras- ja lihamarkkinoille koetaan hyväksi myös tuottajien keskuudessa.
Pohjolan Sanomat 14.1.1984

1986
Röngän teurastamon laajennus harjaan
Rönkä Oy teurastoiminnan kehittyminen on kahden vuoden aikana ollut tasaisen nousevaa. Työntekijämäärät sekä teurasmäärät ovat kaksinkertaistuneet ko. aikana. Teurastamon laajennuksen myötä uutta tilaa tulee 534 m². Laajennuksen valmistuttua on pyrkimyksenä leikata kaikki teurastetut ruhot Kemissä, kertoo toimitusjohtaja Ahti Rönkä.

Pohjolan Sanomat 3.12.1986


1989
Veljekset Rönkä kolminkertaisti liikevaihtonsa
Teurastamon liikevaihdon kasvusta johtuvat tulokset näkyvät ulkopuolellekin, sillä yritys palkittiin vuoden yrittäjäpalkinnolla Kemissä. Yhtiö käsittelee vuoaittain 1,5 milj. kiloa, josta 99 % on nautaa.
Hankinta-alueena on lähes koko Lappi ja Oulun läänin pohjoisosat. ”Voi sanoa, että Pohjois-Suomen lihanlaatu on maan puhtainta", toimitusjohtaja Jouko Rönkä sanoo.

Lapin Kansa 12.11.1989


1994
Poronlihan jalostus alkuun Ranualla
Veljekset Rönkä Oy on Suomen toiseksi suurin poroteuraiden ostaja. Ruhot käsitellään Kemin tehtaalla, josta ne kuljetetaan Ranualle jatkosjalostettavaksi.

Kaleva 24.11.1994

 


1995
Tilat on saatava eurokuntoon
Alansa ainoaa pohjoisessa Suomessa toimivaa teurastamoa remontoidaan eurokuntoon uusien hygieniavaatimusten mukaisesti.

Meri-Lappi 3.2.1995

 


1997
Kotimaisen lihan arvostus lisääntyy
Sisään kävelevä eläin lähtee teurastamolta kauppoihin puolen kilon marinoituna pakettina, hallituksen puheenjohtaja Ahti Rönkä kertoo vallankumouksellisesta jalostusasteen noususta 70-vuotis haastattelussaan. Veljekset Rönkä Oy on lihonut kahdella yritysostolla. Keminmaassa yrityksen omistukseen siirtyi Lapin Palvi ja Ranualta Porosta Oy.
24.11.1997

 


2000
Röngän teurasmäärät nousevat
Rönkä lisää naudan teurastusta 40 %:lla ottamalla huolehtiakseen Kuusamon Lihatuote Oy:n naudanlihan ostot ja teurastukset. Hankintapäällikkö Pentti Kuuselan mukaan eläinten kuljetusmatkat pysyvät edelleen kohtuullisina, vaikka alue laajeneekin.

Pohjolan Sanomat 26.9.2000
 


2000
Pohjoisen teurastaja pärjää tarkkuudella
Rönkän teurasmäärät ovat n. puolitoista miljoonaa kiloa. Nopea ja tarkka teurastus pitää lihan laadun ensiluokkaisena. Liikevaihdon kasvun syynä on yrityksen tuotteiden kasvun kysyntä; Suomalaisesta raaka-aineesta ei tingitä. Kuluttajat tuntevat yrityksen parhaiten ” Puhdasta pohjoissuomalaista nautaa” - tuotteista. Pohjoiset matkailukeskukset ovat myös Röngän vakioasiakkaita.
Lihalehti 7-8/2000


2002
Röngän erikoisuuksia ei lama ole päässyt puraisemaan
Elintarvikealan alamäki ei näy yrityksen toiminnassa. Päinvastoin vuosittain on palkattu lisää jopa viisi uutta lihanleikkaajaa. Veljekset Rönkä Oy:n pääluottamusmiehen Kalevi Suomalaisen mielestä firman johdon kovalla työllä on myös oma panoksensa menestymiseen. Menestyksestä kertoo myös se, että viime viikon perjantaina saavutettiin tehokkuuden riemuvoitto: pakattuja nautajauheliharasioita lähti myyntiin yhteensä 10000 kappaletta.
Kansan Tahto 14.3.2002


2002
Veljekset Rönkä lanseeraa uuden tuotemerkin
Uuden tuotemerkin tunnistaa punaisella sinetillä koristetusta valintalihapakkauksesta. Uuden brändin lanseeraaminen on osa lihafirman tulevaisuuden strategiaa, jossa teollisesti pakatuilla lihatuotteilla on yhä keskeisempi osa.

Pohjolan Sanomat 12.10.2002


2003
Kilpailu kiristyy lihanjalostusteollisuudessa
Toimitusjohtaja Jouko Rönkän mukaan kilpailuun vastataan tarkoin harkitulla, pitkälle kehitetyllä erikoistumiskonseptilla. Rönkä panostaa naudan lisäksi poron-, riistan- ja karitsanlihan jalostamiseen ja markkinointiin.

Pohjolan Sanomat 20.11.2003


2005
Meri-Lapin Karitsa-tuoteperhe sai tunnustuksen
Meri-Lapin karitsa – tuoteperhe palkittiin parhaasta prosessista
ravintola-, hotelli- ja cateringalan Viisi Tähteä- ammattilehden Suomen Paras 2005 – kilpailussa. Tuoteperheen laatuun on panostettu yhteistyössä koko tuotanto- ja palveluketjun kanssa.
Pohjolan Sanomat 22.6.2005

 


2007
Rönkä uskoo kotimaiseen lihaan - uudet vastaanottotilat teurasnaudoille tehostavat tuotantoa
Lapin ainoa teurastamo ja lihanjalostamo uskoo suomalaisen lihan kysyntään, vaikka ulkomailta tuodaan halvemmalla hinnalla lihaa maahan. Yksi osoitus tulevaisuudenuskoon on puolen miljoonan euron laajennusosa, jonka Rönkä vastikään otti käyttöön. Laajennus toimii teuraaksi tulevien nautojen vastaanottotilana, johon mahtuu 48 nautaa kerrallaan. Laajennuksen syynä ovat sekä tuotannon tehostaminen että viranomaismääräykset.
- Kahtena viime vuonna kasvua on tullut 15 prosenttia, sanoo toimitusjohtaja Juha Rönkä. Laajennuksen lisäksi jalostamossa on uusittu pakkausteknologiaa.
Pohjolan Sanomat 16.4.2007


2007
Suorastaan syntynyt liha-alalle. Talousneuvos Ahti Rönkä on edelleen tiukasti ajan tasalla

Ahti Rönkä 80 vuotta 24.11.2007

Talousneuvos Ahti Rönkä on ollut liha-alalla jo kuusikymmentä vuotta. Eläkkeellä hän on ollut viisitoista vuotta, mutta on edelleen Veljekset Rönkä Oy:n hallituksen jäsen ja pitää firmaan yhteyttä joka päivä. Vuosien saatossa liha-alalla on Rönkän kokemuksen mukaan tapahtunut suurta kehitystä sekä lihan käsittelyssä että työturvallisuuden parantumisessa.

 

2010
Veikko Oljakasta Veljekset Rönkä Oy:n uusi toimitusjohtaja

Lapin ainoa nautateurastamo uskoo lähiruoan kasvuun

Veljekset Rönkä Oy on palkannut uuden toimitusjohtajan. Toimitusjohtajaksi on nimetty Veikko Oljakka 22. syyskuuta alkaen.

 

Pohjolan Sanomat 1.10.2010

 

2011
Veljekset Rönkä rakentaa uuden terminaalin Vilmilään

Lihatuotteiden jalostusasteen nouseminen vaatii isompia tiloja.
Veljekset Rönkän uusi 715 neliömetrin terminaali valmistuu vuoden loppuun mennessä.

 


Pohjolan Sanomat 17.6.2011

Tulipalo Vilmilän teollisuusalueella: Rönkän eläinsuoja ei ole vaarassa

Kemin Vilmilän teollisuusalueella puukuitueristeitä valmistavan Vital Finlandin teollisuushalli tuhoutui tulipalossa täysin. Myös vieressä olevan Veljekset Röngän teurastamon varasto ja pakastinrakennus tuhoutuivat. Henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin.


Pohjolan Sanomat 29.6.2011


 

Veljekset Rönkä Oy - Mahlatie 7, 94200 Kemi, puh. 016-226 2200, fax: 016 263 910 - www.ronka.fi

§