Joulun vinkit

Joulu on iloinen ja rauhan täyttämä juhla, mutta aaton hulinassa se ei välttämättä siltä aina tunnu. Tässä muutamat vinkkimme, joilla saat joulusta kaiken irti ilman turhaa stressiä.

Kunnollinen aamupala

Koska päivä on hektinen ja pitkä, eikä kukaan meistä ole parhaimmillaan nälkäisenä, kannattaa aamiaiseen varata aikaa ja hyvät raaka-aineet. Erityisen hyvä ja täyttävä aamiainen on esimerkiksi Reuben sandwich, jonka resepti löytyy täältä.

Kylmästä lämpimään - ja toisin päin

Laita hyvissä ajoin illallisjuomat viilenemään ja ota kinkku tai muu juhlapaisti huoneenlämpöön ennen kypsentämistä. Hoppu pilaa hyvänkin lihan, joten huolehdi nämä asiat kuntoon ajoissa.

Käy lyhyt mutta reipas lenkki ulkona

Virkistäydy vaikkapa puolen tunnin kävelylenkillä tai hakkaamalla halkoja - mitä ikinä teetkin, haukkaa hieman raitista ilmaa ennen keittiössä puuhastelua. Myös aterioiden välissä voi olla hyvä ajatus käydä happihyppelyllä.

Valmistele tarjoiluastiat ja tiskaa ylimääräiset

Katso tarjoiluastiat valmiiksi esille niin voit antaa esillepanon vaikkapa lasten tehtäväksi. Mukavaa yhteistä puuhastelua! Samalla kun siirrät esimerkiksi graavikalat ja leikkeleet pakkauksistaan tai suolausastioistaan tarjoiluastioille, tiskaa muut pois ennen kuin alat kunnolla työn touhuun. Näin jätät vähemmän tiskejä illalle tai seuraavalle päivälle.

Koristele samalla kun ruoat valmistuvat

Suurin osa jouluruoista valmistuvat uunissa, joten ne eivät vaadi suurta huomiota varsinkaan jos käytät ajastinta. Käytä aika koristeluun ja kattaukseen niin kaikki on valmiina ja ruoat saadaan pöytään kuumina.

Naposteltavia käden ulottuville

Ettei nälkä pääsisi yllättämään ja verensokeri laskemaan kesken kaiken tukevasta aamiaisesta huolimatta, kannattaa jättää avonainen konvehtirasia, pari joulutorttua ja lautasellinen pipareita kokin ja muiden apureiden käsien ulottuville. Jouluna ei turhaan lasketa kaloreita tai niuhoteta ruoka-ajoista!

Ota rennosti

Jouluateria on jokaisen kohokohta Joulupukin ohella, joten kun olette syöneet mahat pinkeiksi, voit huoletta nostaa jalat pöydälle. Illan pikkusuolaiset ja muut herkut löytävät kyllä tiensä pöytään ja ihmisten lautasille ilman suurta työmäärääkin, joten huoli pois!