Flammkuchen

Flammkuchen

Kauppalista

Pohja

  • 25 g hiivaa
  • 3 dl kädenlämpöistä vettä
  • 1 tl sokeria
  • 650 g jauhoja
  • ½ tl suolaa
  • 6-7 rkl öljyä

Täytteet

  • Rönkä Ohuen ohut kylmäsavustettu härän paisti
  • Rönkä Poron kylmäsavurouhe TAI Naudan kylmäsavurouhe
  • Rönkä Hevosen kylmäsavupaisti
  • 150 g creme fraichea
  • 250 g smetanaa
  • 1 iso sipuli
  • Kapriksia
  • Rucolaa
  • Mustapippuria
  • Suolaa
0

0

Tähteä viidestä

(0 arviota)

Anna arvio

Flammkuchen

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää sokeri, suola ja öljy. Vaivaa jauhot taikinaan osissa, kunnes sinulla on notkea mutta ei liian löysä pizzamainen taikina. Anna taikinan kohota kulhossa liinalla peitettynä n. tunnin ajan.

Siivuta sillä välin sipuli ohuiksi renkaiksi ja halutessasi myös paistileikkeleet pienemmiksi suikaleiksi. Sekoita smetana ja creme fraiche keskenään ja mausta suolalla ja pippurilla. Esilämmitä uuni 250°C asteeseen.

Jaa taikina neljään osaan ja muotoile palloiksi. Työstä taikinapallot pyöreiksi levyiksi joko käsin tai kaulimella. Levitä jokaiselle pohjalle smetanaseosta, jonka päälle asettelet eri täytteitä. Kaprikset voivat mennä uuniin, mutta rucola kannattaa laittaa pinnalle vasta paistamisen jälkeen.

Paista flammkuchenit uunissa 250°C asteessa n. 10 minuutin ajan, tai kunnes reunoihin alkaa muodostua kauniin ruskehtavaa paistopintaa.

Leikkaa valmiit flammkuchenit sopiviksi paloiksi ja tarjoile illanistujaisissa tai juhlissa!

Kokeile myös

Viiden tähden pizzakastike

Älä suotta käytä enää kaupan valmiita pizzakastikkeita! Tämä kastike valmistuu hetkessä ja maistuu uskomattoman hyvältä! Valmista pizzat vieraillesi ja tarkkaile, kuinka moni kysyy kastikkeen alkuperää ;)