Karjalanpaisti kiinalaisittain

Karjalanpaisti kiinalaisittain

Kauppalista

  • 400g Rönkä Naudan Paistikuutio Naturel

  • 400g porsaan lapaa tai paistia kuutioina

  • 1 iso purjo

  • 3 valkosipulinkynttä

  • n. 3 cm pala inkivääriä

  • n. ½ tl chilijauhetta

  • 2 tl suolaa

  • Mustapippuria

  • 1 rkl fariinisokeria

  • 2 tähtianista

  • 1 tl suolaa

  • 4 dl vettä

  • ½ dl soijakastiketta

0

0

Tähteä viidestä

(0 arviota)

Anna arvio

Karjalanpaisti kiinalaisittain

Karjalanpaisti on niin perisuomalainen ruoka kuin kuvitella saattaa, viittaahan siihen jo nimikin. Lihakuutioiden hauduttaminen liemessä sen sijaan on äärimmäisen yleinen tapa valmistaa perinneruokia missä maailmankolkassa tahansa. Ainoastaan mausteissa (ja toisinaan käytettävässä lihassa) on eroja.

Kiinalaisen keittiön pataruoat ja kastikkeet ovat usein hieman makeita ja niissä on selvästi mausteisempi makumaailma, johtuen lähinnä perinteisesti saatavilla olevista kasveista, yrteistä ja mausteista. Tässä reseptissä suurin erikoisuus on tähtianis, joka antaa tunnusomaisen, lakritsimaisen vivahteen. Koska kyseessä on voimakkaan makuinen mauste, voit myös puolittaa määrän ja valmistaa ensimmäisen kerran tätä kiinalaista pataruokaa yhdellä tähtianiksella.

Koska Kiinassa syödään harvemmin perunoita, on neutraalimman makuinen riisi osuvampi lisuke tälle lihapadalle. Mutta se ei silti tarkoita, etteikö siellä perunoitakin syötäisi, tai että ne eivät tämän kumppaniksi kävisi!

Ota lihat huoneenlämpöön n. puoli tuntia ennen kypsentämistä. Kuori ja hienonna valkosipuli sekä inkivääri oikein hienoksi silpuksi. Keltasipulin voit leikata reilummaksi silpuksi, jopa lohkoiksi oman mieltymyksesi mukaisesti. Leikkaa myös purjosta ohuita renkaita.

Laita lihakuutiot, sipulit sekä kaikki mausteet pataan ja sekoita ne keskenään hyvin. Sekoita keskenään nesteet, eli vesi ja soijakastike, ja lisää ne pataan lihojen joukkoon.

Kypsennä uunissa ensin 225°C asteessa ilman kantta 20 minuuttia. Peitä pata sitten kannella ja alenna lämpö 150°C asteeseen. Kypsennä karjalanpaistia 3-4 tuntia. Lopuksi poista kansi ja kypsennä vielä oman maun mukaan ½ - 1 tuntia. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa, soijakastiketta tai muita listan mausteita.

Tarjoile riisin tai perunoiden kera.

Reseptiin liittyvät tuotteet

Kokeile myös

Viiden tähden pizzakastike

Älä suotta käytä enää kaupan valmiita pizzakastikkeita! Tämä kastike valmistuu hetkessä ja maistuu uskomattoman hyvältä! Valmista pizzat vieraillesi ja tarkkaile, kuinka moni kysyy kastikkeen alkuperää ;)