Tähteä viidestä
(0 arviota)
Suikaloi lehtipihvit pitkiksi, kapeiksi suikaleiksi ja sekoita ne kulhossa sambal oelekin, soijan ja inkivääritahnan kanssa. Anna maustua n. 30 minuuttia, jonka jälkeen ruskista ne nopeasti öljyssä, esim. wokkipannussa. Nosta kypsät suikaleet syrjään ja anna jäähtyä hieman.
Huuhtele ja suikaloi punakaali ohueksi. Suikaloi myös porkkanat ja kurkku julienne-kokoon. Huuhtele myös idut.
Kasta riisipaperi lämpimään veteen niin, että se hieman pehmenee, mutta ei muutu täysin löysäksi. Tämä voi vaatia pari harjoituskertaa, mutta alkaa pian sujua. Aseta kostutettu riisipaperi leikkuulaudalle ja laita sen päälle punakaalia. Asettele kaalien päälle lihasuikaleita, kasvissuikaleita ja silputtua korianteria. Asettele kasvikset siten, että ne muodostavat pitkulaisen keon vaakasuunnassa itseesi nähden. Käännä riisipaperin sivut sisään niin, että ne menevät täytepötkön päiden päälle hieman. Käännä sitten itseäsi lähinnä oleva sivu täytteiden päälle ja rullaa eteenpäin niin, että sinulla on napakka ja kaunis kääryle edessäsi. Toista tämä jokaisen riisipaperin kohdalla, kunnes sinulla on lautasellinen kauniita kääryleitä.
Nosta kääryleet pöytään ja anna jokaiselle ruokailijalle oma pieni kuppi chilikastiketta varten. Tartu kääryleeseen sormin tai syömäpuikoilla, kasta kastikkeeseen ja puraise. Rapeat kasvikset antavat raikkautta ja rapeutta, korostaen lihan makua.
Takaamme, että nämä loppuvat hyvinkin nopeasti!