Tähteä viidestä
(0 arviota)
Naudanlihan täyteläisyys ja myskikurpitsan hienoinen makeus sopivat erinomaisesti yhteen myös pataruoissa. Tämä pata on varsinainen arjen pelastaja, sillä sitä voit valmistaa helposti kaksinkertaisenkin annoksen ja koko ateria syntyy kerralla. Varsinkin kylminä syyspäivinä on mukava lämmittää vaikkapa leivinuunia, jossa pata hautuu hiljalleen samalla kun lempeä lämpö tuo tunnelmaa keittiöön ja koko taloon.
Esilämmitä uuni 175°C asteeseen.
Ruskista Rönkä Naudan paistikuutiot valurautapadassa voissa, mausta suolalla ja pippurilla. Kuori ja kuutioi perunat, myskikurpitsa sekä sipuli. Nosta lihakuutiot sivuun ja kuullota padassa kurpitsa- ja perunakuutioita sekä karkeasti silputtua sipulia n. 15 minuutin ajan. Lisää mausteet ja sekoita, kuullota vielä parin minuutin ajan.
Lisää joukkoon ruskistetut paistikuutiot ja vehnäjauhot, sekoittele kunnes jauhot tarttuvat lihoihin ja kasviksiin. Lisää pataan seuraavaksi lihaliemi sekä tomaatit, sekoita hyvin. Lisää vettä tarvittaessa niin, että kaikki ainekset peittyvät.
Siirrä pata uuniin ja kypsennä 2-3 tunnin ajan. Tarkista välillä, että padassa on riittävästi nestettä, eivätkä pinnalla olevat lihakuutiot tai kasvikset pääse palamaan. Tarjoile tuoreen leivän sekä ranskankermanokareen kera!