Ylikypsä poron paisti

Ylikypsä poron paisti

Kauppalista

Paisti:

  • n. 700 g Rönkä Poron ulkopaisti
  • 2 porkkanaa
  • 1 iso sipuli
  • Voita
  • 6-10 maustepippuria
  • 2-3 laakerinlehteä
  • Suolaa
  • Vettä

Kastike:

  • Voita
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 dl paistolientä
  • 1 rkl vehnäjauhoja
  • Ripaus valkopippuria
  • Suolaa tarvittaessa
0

0

Tähteä viidestä

(0 arviota)

Anna arvio

Ylikypsä poron paisti

Poron ulkopaisti on varsin arvostettu paistinosa, josta voi valmistaa kokonaisen uunipaistin ohella myös patoja ja pihvejä. Murea ulkopaisti on parhaimmillaan padassa haudutettuna, jolloin se ei pääse kuivumaan pitkän kypsennyksen aikana. Joidenkin kokkien mielestä ulkopaisti on kolmanneksi paras osa sisä- ja ulkofileen jälkeen sen monipuolisuuden ja mureuden ansiosta.

Ylikypsä poron paisti on nimensä mukaisesti niin kypsää, että se miltei sulaa suuhun. Paistoliemestä valmistat lisäksi erinomaisen kastikkeen vähällä vaivalla.

Luonnollisesti voit valmistaa samalla ohjeella myös ylikypsän naudan paistin vaihtamalla listan ensimmäisen ainesosan porosta nautaan!

​​​​​​

Valmistusohje:

Poista poron ulkopaisti pakkauksesta ja kuivaa lihan pinta. Poista vielä mahdolliset kalvot terävällä veitsellä. Anna paistin levätä huoneenlämmössä n. puoli tuntia ennen paistamista ja pilko sillä välin porkkanat ja sipuli isoiksi paloiksi.

Kuumenna valurautainen paistinpannu korkeahkolle lämmölle, lisää pannulle reilusti voita ja ruskista paistin pinnat nopeasti. Mausta paisti kevyesti suolalla (liemeen tulee vielä suolaa, joten älä laita liikaa).

Kun poron paisti on ruskistettu kauttaaltaan, nosta se sopivan kokoiseen vuokaan tai pataan. Ruskista samalla pannulla vielä porkkanat ja sipulit nopeasti niin, että niihin tulee hieman paistopintaa ja maut tarttuvat pannusta kasviksiin. Kaada kasvikset poron paistin kanssa pataan.

Lisää pannulle vettä sekä mausteet ja kuumenna poreilevaksi, jotta kaikki aromit irtoavat pannusta liemeen. Tarkista liemen maku ja lisää suolaa tarvittaessa (liemi saa olla mieluummin melko suolaista kuin vähäsuolaista jotta paisti imee itseensä tarpeeksi suolaa). Kaada liemi paistin ja kasvisten joukkoon, peitä vuoka tai pata kannella tai foliolla ja siirrä 175°C asteiseen uuniin n. 3 tunniksi. Paistoaika voi olla pidempi tai lyhyempi, joten tarkkaile paistia n. tunnin välein ja käännä sitä, jotta paisti muhii liemessä tasaisesti eikä pääse kuivumaan. Voit välillä kokeilla haarukalla, onko paisti jo ylikypsää vai vaatiiko se vielä hetken.

Kun paisti on mielestäsi sopivan kypsä, nosta vuoka uunista ja keitä sillä välin lapin puikulaperunat sekä valmista herkullinen kermakastike:

Kuumenna sama valurautapannu vielä kerran ja lisää sille nokare voita sekä ruokalusikallinen vehnäjauhoja. Sekoittele jauhoja pannulla teräsvispilällä tai puuhaarukalla kunnes jauhot alkavat aavistuksen ruskistua. Lisää tässä vaiheessa n. 1 dl paistolientä padasta sekä kuohukerma. Sekoittele tasaiseksi ja keitä kastiketta kokoon n. 15-25 minuuttia. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita.

Leikkaa ylikypsästä poron paistista paksuja viipaleita ja tarjoile höyryävän kuumien puikulaperunoiden, padassa muhineiden kasvisten sekä herkullisen kermakastikkeen kera!

Kokeile myös

Viiden tähden pizzakastike

Älä suotta käytä enää kaupan valmiita pizzakastikkeita! Tämä kastike valmistuu hetkessä ja maistuu uskomattoman hyvältä! Valmista pizzat vieraillesi ja tarkkaile, kuinka moni kysyy kastikkeen alkuperää ;)