Itse tehty mozzarella

Itse tehty mozzarella

Kauppalista

  • 1 l raakamaitoa (rasvainen, pastöroimaton maito)
  • ½ tl sitruunahappoa
  • ½ tl juuston juoksutetta
  • ½ tl suolaa
  • Harsokangasta
  • Siivilä
0

0

Tähteä viidestä

(0 arviota)

Anna arvio

Itse tehty mozzarella

Sekoita kasarissa sitruunahappo pieneen loraukseen kylmää vettä. Lisää sitten maito ja sekoita heti hyvin, jotta sitruunahappo sekoittuisi mahdollisimman tasaisesti maidon joukkoon. Kuumenna maitoa hitaasti, kunnes se on kädenlämpöistä. Lämpömittari on hyvä apuväline, jolloin voit seurata maidon lämpötilaa tarkemmin. Pidä huoli, että lämpö ei nouse 40 asteeseen saakka!

Sammuta levy ja lisää juoksute. Sekoita rauhallisesti kauhalla n. 30 sekunnin ajan ja jätä kasari kannella peitettynä jäähtymään. Tarkasta puolen tunnin kuluttua että hera on erottunut maidosta. Jos näin on, voit siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

Leikkaa veitsellä juusto n. 3 cm leveiksi neliöiksi kattilan pohjaa pitkin niin, että pintaan tulee shakkilautaa muistuttava kuvio.

Kuumenna juustoa uudelleen 40°C asteeseen samalla rauhallisesti sekoittaen. Kun olet saavuttanut halutun lämpötilan, ota kasari liedeltä ja sekoittele vielä muutaman minuutin ajan rauhallisesti.

Kun juusto on hieman jäähtynyt, nostele se reikäkauhalla harsolla vuorattuun siivilään ja valuta hera pois. Siirrä juusto mikronkestävään kulhoon, lisää suola, sekoita ja kuumenna juustoa mikrossa minuutin ajan.

Valuta erottunut hera uudelleen pois ja vaivaa juustoa joko lusikalla tai käsin (juusto voi olla kuumaa, joten kumihanskat voivat olla hyvä ajatus tässä vaiheessa). Kuumenna juustoa vielä kaksi kierrosta mikrossa 30 sekunnin ajan ja toista heran valutus sekä vaivaus.

Lopuksi vaivaa ja venytä juustoa kuten leipätaikinaa, jotta siitä tulee mozzarellamaisen säikeistä. Jos juusto jäähtyy liikaa, voit vielä toistaa kuumennuksen mikrossa ja jatkaa vaivaamista.

Muotoile juusto palloksi ja anna sen jäähtyä. Mozzarella on valmista syötäväksi heti kun se on jäähtynyt.

Juusto säilyy tuorekelmuun käärittynä parin päivän ajan, mutta on parhaimmillaan heti valmistuksen jälkeen.

Kokeile myös

Viiden tähden pizzakastike

Älä suotta käytä enää kaupan valmiita pizzakastikkeita! Tämä kastike valmistuu hetkessä ja maistuu uskomattoman hyvältä! Valmista pizzat vieraillesi ja tarkkaile, kuinka moni kysyy kastikkeen alkuperää ;)