Poron file sienikastikkeella

Poron file sienikastikkeella

Kauppalista

  • 500g Rönkä Poron ulkofile
  • 3 dl punaviiniä
  • 3 rkl balsamiviinietikkaa
  • 3 salottisipulia viipaleina
  • 1 laakerinlehti
  • 1 timjaminoksa
  • 2-3 dl lihalientä
  • 100g kantarelleja tai muita metsäsieniä pilkottuna
  • 20g voita
  • 1 rkl vehnäjauhoja
  • Suolaa
  • Pippuria
0

0

Tähteä viidestä

(0 arviota)

Anna arvio

Poron file sienikastikkeella

Poron file on poronlihan aatelia, joka valmistetaan huolella ja nautitaan kiireettä. Tuore poronliha on syksyinen herkku, mutta vähärasvainen poro säilyy erinomaisesti myös pakastettuna, joten voit valmistaa tämän herkkuaterian mihin vuodenaikaan tahansa. Poron file on parhaimmillaan mediumina, sillä juurikin vähärasvaisuutensa vuoksi se kuivuu herkästi, mikäli ei käytetä kylliksi tarkkaavaisuutta kypsennyksen aikana. Ylikypsäksi emme filettä suosittele kypsennettävän, vaikka se esimerkiksi paistien kohdalla onkin herkullinen tapa valmistaa myös poroa.

Jos käytät tuoreiden sienten sijaan kuivattuja sieniä, liota sieniä kuumassa vedessä n. 10-20 minuuttia ennen niiden lisäämistä ruokaan. Tällöin riittää n. 10g kuivattuja sieniä, sillä ne imevät itseensä runsaasti nestettä.

Valmistusohje:

Sekoita ensimmäiseksi kastikkeen ainekset keskenään kulhossa: kaada kulhoon punaviini, balsamiviinietikka, salottisipuliviipaleet, laakerinlehti ja timjaminoksa. Anna kastikkeen maustua 2-3 tuntia ennen seuraavaa vaihetta.

Kaada lihaliemi sekä valmistamasi kastikepohja kasariin ja kuumenna kiehuvaksi. Anna poreilla keskilämmöllä, kunnes kastike on redusoitunut vähintään puoleen, jopa kolmannekseen.

Ota poron file huoneenlämpöön ja taputtele sen pinta kuivaksi talouspaperilla. Mausta joka puolelta suolalla ja pippurilla. Esilämmitä samalla uuni 200°C asteeseen. Kuumenna paksupohjainen paistinpannu korkealle lämmölle, lisää pannulle voita ja ruskista poron file joka puolelta, n. minuutin ajan per sivu. Nosta file tämän jälkeen uunivuokaan ja siirrä vuoka uuniin n. 10 minuutiksi.

Pienennä paistinpannun lämpötilaa keskilämmölle, lisää vielä nokare voita sekä karkeasti pilkotut sienet. Kuullota sieniä muutaman minuutin ajan ja ripottele joukkoon vehnäjauhot. Jatka ruskistamista parin minuutin ajan, jonka jälkeen kaada redusoitu kastike pannulle. Kuumenna kastike kiehuvaksi ja kaavi pannun pohjaa myöten, jotta saat kaikki maut irtoamaan kastikkeeseen. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.

Kun poron file on ollut uunissa n. 10 minuuttia, nosta vuoka uunista ja siirrä file leikkuulaudalle lepäämään foliolla kevyesti peitettynä.

Leikkaa fileestä ohuita siivuja, asettele siivut lautasille ja lusikoi päälle sienikastiketta. Tarjoile kermaperunoiden sekä hyvän punaviinin kera!

Reseptiin liittyvät tuotteet

Kokeile myös

Viiden tähden pizzakastike

Älä suotta käytä enää kaupan valmiita pizzakastikkeita! Tämä kastike valmistuu hetkessä ja maistuu uskomattoman hyvältä! Valmista pizzat vieraillesi ja tarkkaile, kuinka moni kysyy kastikkeen alkuperää ;)