Abzhorka

Abzhorka

Kauppalista

  • Rönkä Naudan kulmapaisti tai ulkopaisti (n. 500 g)
  • 3 porkkanaa
  • 3 isoa suolakurkkua
  • 2 isoa sipulia
  • 3 dl majoneesia
  • Suolaa
  • Öljyä
  • Laakerinlehtiä
  • Kokonaisia mustapippureita
  • 6 valkosipulinkynttä
0

0

Tähteä viidestä

(0 arviota)

Anna arvio

Abzhorka

Keitä naudan paisti kokonaisena ja mausta liemi suolalla, pippureilla, laakerinlehdillä ja valkosipulinkynsillä. Keittele hiljalleen 2-3 tuntia, kunnes liha on todella mureaa ja kuori kattilan pinnalle muodostuva vaahto pois. Kypsennyksen loppuvaiheessa lisää kuoritut porkkanat kattilaan kokonaisina. Nosta porkkanat pois, kun ne ovat al dente, eli pientä purutuntumaa kuuluu jäädä.

Kuori ja halkaise sipulit ja leikkaa niistä ohuita siivuja. Kuullota siivut pannulla öljyssä ja nosta ne kulhoon. Suikaloi keitetyt porkkanat ja suolakurkut ohuiksi, n. 4 cm pitkiksi siivuiksi ja laita ne sipuleiden joukkoon. Revi kypsä liha kahdella haarukalla ja lisää myös lihat kulhoon. Kaada päälle majoneesi ja ripottele vielä hieman suolaa. Sekoita hyvin ja tarjoile tukevana lounaana tai iltapalana!

Kokeile myös

Viiden tähden pizzakastike

Älä suotta käytä enää kaupan valmiita pizzakastikkeita! Tämä kastike valmistuu hetkessä ja maistuu uskomattoman hyvältä! Valmista pizzat vieraillesi ja tarkkaile, kuinka moni kysyy kastikkeen alkuperää ;)