Savuporotäytteiset lätyt

Savuporotäytteiset lätyt

Kauppalista

  • 100-150g Rönkä Poron Kylmäsavurouhetta
  • 2 dl kermaviiliä
  • 1 dl raejuustoa
  • ½ punasipuli hienonnettuna
  • ½ dl tuoretta persiljaa hienonnettuna
  • 2 tl sinappia
  • Mustapippuria
0

0

Tähteä viidestä

(0 arviota)

Anna arvio

Savuporotäytteiset lätyt

Muurinpohjalätyt, tai muurikkalätyt, ovat suomalaista kesäidylliä helpossa ja näppärässä muodossa. Löydät sivuiltamme myös toisen täytettyjen lättyjen reseptin, jossa käytetään jauhelihaa kylmäsavuporon sijaan, mutta tämä resepti nousee herkkusuiden suosioon kerta toisensa jälkeen.

Näiden lättyjen hienoutta korostaa sekin, että ne voidaan valmistaa myös sisätiloissa paistinpannulla, vaikka keskellä talvea! Herkullisen savuinen mutta samalla raikas täyte on omiaan brunssille, erityiselle aamiaiselle tai jopa lounaalle.

Valmistusohje:

Hienonna punasipuli ja persilja mahdollisimman hienoiksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään, mutta varo vatkaamasta kermaviiliä liikaa jotta se ei juoksettuisi.

Siirrä seos jääkaappiin maustumaan, mielellään yön yli.

Valmista sillä välin lätyt tällä reseptillä, muurikassa tai sisätiloissa paistinpannulla.

Lusikoi täytettä lättyjen ensimmäiselle kolmannekselle ja rullaa täyte lätyn sisään. Voit halutessasi kääntää lätyn päät rullan sisään burriton tapaan.

Nauti retkieväänä, aamupalapöydässä, pikaisena lounaana tai herkullisena iltapalana!

Reseptiin liittyvät tuotteet

Kokeile myös

Viiden tähden pizzakastike

Älä suotta käytä enää kaupan valmiita pizzakastikkeita! Tämä kastike valmistuu hetkessä ja maistuu uskomattoman hyvältä! Valmista pizzat vieraillesi ja tarkkaile, kuinka moni kysyy kastikkeen alkuperää ;)