Viinin valinta lihalle

Viinin valinta lihalle

Kokenutkin kokki voi olla hieman hukassa viinihyllyllä, varsinkin jos on aikeissa valmistaa jotain täysin erilaista kuin koskaan ennen. Onneksi henkilökunta on osaavaa ja valmis avustamaan, mutta pääset itsekin alkuun ja ymmärrät viinien luonnetta ja valintaperusteita paremmin luettuasi tämän lyhyen oppaan.

Kevyt, täyteläinen, keskitäyteläinen...

Punaisen lihan kanssa valitaan useimmiten punaviini, joskin muutamia poikkeuksia on olemassa. Vasikanleike on sen verran miedon makuinen, että sitä saatetaan nauttia myös valkoviinin kera. Tällä kertaa keskitymme kuitenkin naudanlihaan, karitsaan sekä poroon, jotta osaat valita niille sopivat punaviinit. Viineistä löytyy kevyt, keskitäyteläinen, täyteläinen ja erittäin täyteläinen luokka, joka ei suinkaan tarkoita automaattisesti laatua. Nimensä mukaisesti täyteläisyys tarkoittaa pikemminkin sitä, kuinka paksulta tai pyöreältä viini tuntuu suussa. Kevyt punaviini sen sijaan on pirtsakampi ja myös väriltään usein kirkkaampi. Täyteläisyys kulkee käsi kädessä lihan maun voimakkuuden sekä jonkin verran myös rasvaisuuden kanssa, joten tässä muutamia nyrkkisääntöjä viinihyllylle.

Vähärasvainen naudanliha

Vähärasvaisen naudanlihan kanssa sopivat niin kevyet kuin keskitäyteläiset punaviinit, joissa on usein vähemmän alkoholia kuin täyteläisissä. Viinit ovat myös hapokkaampia, mikä leikkaa mukavasti vähärasvaisen lihan makua. On helppo muistaa, että mitä intensiivisempi maku ruoassa, sitä intensiivisempi viini (mutta vältä silti ylilyöntejä). Vähärasvaisia osia ovat mm. file ja sisäpaisti, ja niiden kanssa sopivat hyvin mm. Pinot Noir -viinit tai Burgundin punaviinit.

Rasvainen naudanliha

Rasvaisempi liha vaatii kumppanikseen täyteläisen tai jopa erittäin täyteläisen viinin, riippuen rasvan laadusta ja määrästä. Täyteläiset viinit ovat useasti tanniinisempia kuin kevyemmät versiot. Ranskalaiset punaviinit ovat useasti sekä tanniinisia, täyteläisiä että korkeamman alkoholipitoisuuden viinejä, joten varmimmin löydät sopivan viinin rasvaisille osille, kuten niska tai kylki, ranskalaisesta hyllystä. Kokeile myös Barolo- tai Napa Cabernet -viinejä tai muita uuden maailman, Italian tai Espanjan punaviinejä!

Karitsa

Karitsan maku on herkempi kuin naudanlihan, joten sen kanssa on turvallista valita kevyempi punaviini, joka ei ole kovin tanniininen. Karitsan kanssa kannattaa huomioida myös lihan kanssa tarjottavan kastikkeen makumaailma, mutta kokeilemisen arvoisia viinejä ovat Malbec, Syrah tai Petite Sirah.

Poro

Porossa on suhteellisen selkeä riistanmaku, mutta se on hyvin vähärasvaista, mikä tekee viinin valinnasta hieman haastavaa. Sen kaveriksi kannattaa etsiä keskitäyteläistä viiniä, joka maistuu hieman hedelmäiseltä ja kunnioittaa porolle ominaista makua pyöristäen sitä hieman. Hyviä vaihtoehtoja ovat Chianti, Valpolicella sekä muut italialaistyyppiset punaviinit.