Tähteä viidestä
(0 arviota)
Blinit ovat venäläisen herkuttelukeittiön yksi peruskivistä. Rasvaa tihkuvat kohotetut blinit ovat usein mätitäytteiset, smetanalla ja silputulla punasipulilla ryyditettynä. Päälle sopivat vielä maustekurkkuviipaleet ja loraus laadukasta hunajaa. Vaikka perinteiset täytteet ovatkin herkulliset, ei se tarkoita etteikö silloin tällöin voisi irrotella ja kokeilla vaikkapa kylmäsavuporolla täytettyjä blinejä.
Pienet blinit valmistuvat pikkulettupannulla esimerkiksi tällä reseptillä. Jos haluat valmistaa pieniä ja söpöjä blinejä, lusikoi täyte niiden päälle.
Toinen vaihtoehto on valmistaa blinitaikinasta normaalien lettujen kokoisia, jolloin voit kääriä täytteen blinien sisään. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää menetelmää tai muotoa, vaikkakin blinit usein ovat melko pieniä ja kuohkeita. Blinit erottaa letuista juurikin kuohkeuden ja paksuuden perusteella.
Herkullinen blinitäyte syntyy vain muutamasta aineksesta, eikä kylmäsavuporo paljon mausteita kaipaakaan!
Silppua kylmäsavupaistisiivut ja punasipuli pieneksi hakkelukseksi terävällä veitsellä. Sekoita creme fraiche tai smetana mukaan. Mausta vielä suolalla ja pippurilla.
Jos mahdollista, tee täyte vaikkapa aamulla valmiiksi jääkaappiin jotta se ehtii maustua kunnolla.
Katso myös muut reseptit: