Chebureki

Chebureki

Kauppalista

  • 400 g Rönkä Nautajauheliha 10%

  • 5 dl vehnäjauhoja

  • 1 dl vettä

  • 4 rkl öljyä

  • 1 tl vodkaa (valinnainen)

  • ½ tl sokeria

  • ½ sipuli silputtuna

  • ½ dl maitoa

  • 1 tl persiljaa silputtuna

  • ½ - 1 l öljyä uppopaistamiseen

  • Suolaa

  • Pippuria

0

0

Tähteä viidestä

(0 arviota)

Anna arvio

Chebureki

Sekoita kulhossa kuivat aineet (jauhot, sokeri, 1 tl suolaa) keskenään. Lisää seuraavaksi 4 rkl öljyä sekä vodka, jos haluat sitä käyttää. Lisää vettä tilkka kerrallaan, samalla vaivaten, kunnes taikina on paksuhkoa mutta notkeaa, eikä enää tartu kulhon reunoihin.

Peitä kulho liinalla ja aseta hetkeksi odottamaan. Valmista sillä välin täyte:

Sekoita keskenään raaka jauheliha, silputtu sipuli sekä persilja. Mausta suolalla ja pippurilla ja lisää lopuksi maito. Sekoita hyvin.

Kauli taikinasta 2-3 mm paksu levy ja leikkaa siitä n. 10-15 cm halkaisijaltaan olevia kiekkoja. Nosta kiekot sivuun, pyöritä taikina palloksi ja toista, kunnes koko taikina on muotoiltu pyöreiksi kiekoiksi.

Jaa täyte taikinakiekoille siten, että täyte on vain toisella puolella. Taita taikinalevyn reunat vastakkain ja painele reunat yhteen sormin. Varmista, että cheburekien sisään ei jää ilmaan ja että reunat on suljettu tiiviisti.

Kaada laakean, korkeareunaisen paistokasarin pohjalle paistoöljyä niin, että öljyn pinta ulottuu cheburekin puoliväliin tai hieman sen yli. Kuumenna öljy keskilämmölle ja testaa öljyn lämpötila leipäpalalla - öljy on riittävän kuumaa kun leipä kelluu ja alkaa ruskistua.

Paista cheburekit 2-3 kerrallaan, kasarin koosta riippuen. Kypsennä n. 5 minuuttia per puoli ja käännä, kypsentäen myös toinen puoli. Nosta kypsät cheburekit talouspaperin päälle valumaan ja paista loputkin cheburekit.

Tarjoillaan lämpiminä esimerkiksi illanistujaisissa!

Kokeile myös

Viiden tähden pizzakastike

Älä suotta käytä enää kaupan valmiita pizzakastikkeita! Tämä kastike valmistuu hetkessä ja maistuu uskomattoman hyvältä! Valmista pizzat vieraillesi ja tarkkaile, kuinka moni kysyy kastikkeen alkuperää ;)